Tenhosta Tanskan ja Pohjoismaiden JVA

Kerron tunnelmia ja olosuhteita koepäivältä. Nordjyllannissa siis oltiin Tanskan Bassetkerhon järjestämässä kokeessa. Kyseessä oli kahden tuomarin koe, johon osallistui 8 basset houndia, 1 gascogenbassetti ja 1 grand basset griffon vendéen. Meidät otettiin hyvin vieraanvaraisesti vastaan. Lisäjännitystä koepäivään toivat samaan aikaan samalle retkeilyalueen parkkipaikalle osuneet valjakkokoirien treenit, useampi autokunta saapui paikalle. Voi sitä ulvonnan määrää!

Olin ainoana valinnut verta tiputtelemalla tehdyn jäljen. Tanskassa saa siis valita kahdesta tyylistä millä haluaa jäljen tehtävän. Suositumpi versio on faertsko, jossa jälki tehdään erityisillä sorkkakengillä ja käytetään vähemmän verta eli 1 dl. Dråbe jälki tehdään pelkästään verta tiputtelemalla ja verta käytetään 2,5 dl. Tanskan kokeissa on myös eri pituisia eri vanhenemisajalla olevia jälkiä, siitä on olemassa oma taulukkonsa. Suomalainen valio tarvitsee 1000 m 20 h jäljeltä ykköstuloksen tullakseen Tanskan jälkivalioksi. Jos on ylipäätään Suomesta koetulos, saa osallistua tuolle 1000 m 20 h jäljelle. Me pääsimme Tenhon kanssa kolmantena starttaamaan metsään, nämä arvottiin. Meitä ennen lähdettiin 400 m 20 h jäljelle ja samoin meidän tuomariryhmän toinen 1000 m 20 h koirakko arpoutui meitä ennen. Viimeisinä matkaan pääsivät 400 m 3 h koirakot.

Siirryimme jalkaisin lähemmäs jäljen alkua tuomarin ja jäljentekijän kanssa. Onneksi valjakkokoirat oli ehtineet jo juosta. Kommunikointi tuomarin kanssa sujui osin englanniksi, osin ruotsiksi. Tuomari kysyi onko mitään epäselvää. Näin, että Tenho oli saanut kuonoonsa ilmavainulla jäljen alun ja olisi ollut jo menossa. Tuomari osoitti minulle puut hakuruudun etunurkkien merkiksi. Hakuruutu on 20 x 20 m neliö, jonka sisältä jälki lähtee jostain johonkin, mitään merkkejä ei siis ole. Puhelimme siinä hetken ja tuomari sanoi, että jäljestyksen aikana minun kuuluu ilmoittaa heille makuista, mutta muuten emme puhu keskenämme. Heti perään hän totesi, että eilen on satanut niin runsaasti, että todennäköisesti emme tule näkemään yhtään makuuta. Tämä alun odottelu taisi hieman hämmentää Tenhoa, että mitä pitikään tehdä. Aloitin sitten systemaattisesti kävelemään sen kanssa hakuruudussa. Sieltä keskempää Tenho löysi verenhajua nokkaansa ja lähti etenemään.

Ensimmäinen osuus kulki lehtimetsässä, jossa maassa oli luonnollisesti kuivia, pudonneita lehtiä. Koitin silmä kovana seurata Tenhon työskentelyä. Rupesin välillä poimimaan keppejä maasta ja laittamaan niitä puun oksille sen merkiksi, että ollaan mielestäni verijäljellä. Tämä on siis sallittua Tanskassa ja jopa suotavaa. Tarvittaessa koiranohjaaja saa palauttaa koiran jäljelle. Nämä "jälkimerkit" täytyy siis olla luonnollista alkuperää, tikkuja, sammalta tms. Oltiin kuljettu hyvän matkaa 1. osuutta ja vastaan tuli vanhan uran ylitys. Jatkon löytyminen teetti Tenholla työtä ja jonkin aikaa etsittyään se hyppäsi ojan yli tiheämpään pusikkoon ja päässäni rupesi hälytyskellot soimaan. Kehotin Tenhoa, tämäkin on siis sallittua, ja Tenho palasi takaisin alkuperäiselle linjalle eteenpäin riistapolkua. Maassa näkyi runsaasti pikkusorkan papanoita. Tanskassa 1. hukka tulee mikäli koira poistuu 60 m jäljeltä, jolloin tuomari joutuu pyytämään koirakon takaisin ja tämä matka lyhenee 3. hukan sallitun poistuman ollessa 35 m. Meillä matka jatkui riistapolkua eteenpäin kunnes oli taas hiukan hakemista, jonkin ajan päästä Tenho teki käännöksen, olimme siis kulmalla. Mielestäni tämä oli normi 90 asteen kulma.

Toisella osuudella olimme kosteammassa sammalmetsässä. Yhdessä kohtaa Tenho osoitti kuonollaan rikkoutunutta maata (saappaankärjen potkaisu) ja vilkaisi minua, totesin tuomarille, että tämä taitaa olla makaus (sårleje). Jäljentekijä kommentoi, että hienosti työskennelty. Jonkin aika kuljettuamme Tenho teki vikkelän poistuman isomman puuston puolelle, jolloin kehoitin taas. Tenho palasi takaisin linjalle, mutta jatkon löytyminen alkoi näyttää haasteelliselta. Taisimme olla melkoisessa sorkkahotspotissa. Päätin ottaa aikalisän ja tarjota Tenholle juotavaa, tämäkin on sallittua. Tämä auttoikin meitä eteenpäin. Jatkoin jälleen tikkujen nakkailua oksille. Kunnes Tenho aloitti jälleen tarkistelut. Ajattelin, että tässä saattaa olla kulma. Näin jälkikäteen mietittynä se varmaankin oli tanskalainen erikoiskulma wiedergang, paluuperä. Matka jatkui vielä kosteammalle ja niittyiseen maastoon.

Epätoivo iski, vesi ihan seisoi paikoitellen. Mietin, että miten ikinä löydetään jälkeä, senhän täytyy lillua ympäriinsä. Tenhokin alkoi olla väsynyt, koitin tsempata sitä eteenpäin. Matka eteni hissukseen. Sitten jäljen vierestä karkkosi kauris ja loikki jäljen yli. Tokihan kauriin lähtöpaikka piti käydä tutkimassa. Tämä oli melko lähellä mielestäni kolmatta kulmaa, jonka yhteydessä oli ojanylitys. Kovasti elävän riistan jäljet veti Tenhoa puoleensa ja jouduin kehoittamaan. Onneksi se lähti vielä jatkamaan verijälkityötä. Ennen seuraavaa ojanylitystä oli hyvin tiheä pusikko. En tajua kyllä miten jäljentekijä oli päässyt siitä läpi. Ajattelin ei kai suunta voi olla oikeasti tämä. Huikkasin taakseni tuomarille ja jäljentekijälle, että en pääse läpi. Tenho oli jo mennyt toiselle puolelle. Siinä puskiessa minulta päästyi liina kädestä. Onneksi Tenho jäi ihmettelemään meteliä ja mitä se emäntä puuhaa. Oltiin tultu aukealle niitylle ja äkkiä poimin liinan takaisin käteen. Mietin kuinka tuuliselta aukealla löytäisimme tietä eteenpäin. Tenho lähti etenemään, ylitimme tämän niityn yhden nurkan. Kunnes vastapuolella silmissäni alkoi häämöttää eläimennahka. Kaatona voidaan siis käyttää muutakin kuin sorkkaa. Oltiin päästy perille! Aivan uskomatonta. Jäljentekijä kyseli oliko vaikea jälki, oli, todella. Ei maasto, vaan se riistan määrä. Tämä oli tosiaan yhteistyön tulos.

Kiittelin kovasti Tenhoa. Jäljentekijä tempaisi esiin selkänsä takaa kaksi kohtalaisen kokoista kuusenoksaa. Tanskalaisen perinteen mukaan kaadolla ojennetaan oksat, jotka kuvastavat suorituksen tasoa. Tämä on mielestäni hyvin kaunis perinne. Toinen kaunis perinne on metsästystorven soittaminen, mutta tällä kertaa kumpikaan tuomareista ei sattunut olemaan soittotaitoinen. Koitin udella tuomarilta saimmeko ykkösen, mutta hän sanoi ettei saa kertoa vielä. Totuus paljastuisi vasta palkintojenjaossa. Saisin vielä muutaman tunnin elää jännityksessä. Palasimme takaisin parkkipaikalle eri suunnasta kuin olimme lähteneet. Olimme siis kiertäneet alueen metsän puolella.

Kaikkien koirakkojen palattua takaisin oli palkintojenjaon vuoro. Tuloksen saaneille jaettiin kunniakirja ja tuomarit kertoivat paikallisille lyhyesti jäljestyksen sujumisesta. Minulle sanottiin "you have a very nice dog". Paperissa seisoi numero 1 ja saimme valioruusukkeen matkaan. Näin siis leivottiin Tanskan ja Pohjoismaiden jäljestysvalio. Valtavasti kiitoksia kaikille onnitteluista Tenhon jäljestysmenestyksen suhteen! Tämä on iso juttu mulle, sillä onhan hän ja isänsä ainoat rodussaan Suomessa POHJ JVA:t.

Oli todella hienoa nähdä miten vireää jäljestystoimintaa Tanskassa on, osaamista löytyy. He treenaavat ahkerasti, myös näissä koemaastoissa. Olen todella kiitollinen koepaikasta Tanskan Bassetkerholle, pääsimme ainoana ulkopuolisena mukaan. Suomen tuliaisina vein tuomareille ja vastaavalle koetoimitsijalle KB tuubihuivit. Matkailu avartaa, voin lämpimästi suositella MEJÄ-reissuja ulkomaille. Tanskaan suuntaavien kannattaa harjoitella hakuruutua, itsenäistä jäljennostoa sekä paluuperää. Huom. tämä teksti on kirjoitettu yht. 3 Tanskan koekäynnin kokemuksen perusteella ja erittäin vajavaisella tanskankielen taidolla koesääntöjä tulkitsemalla.